Tarjoamme kattavat palvelut erilaisiin vaivoihin, perusterveydenhoitoon sekä hätätapauksien hoitoon. Hoidamme kissojen ja koirien lisäksi myös muita pieneläimiä kuten kaneja, marsuja ja muita jyrsijöitä. Autamme löytämään parhaan mahdollisen hoidon vaikeimpiinkin sairauksiin. Hoito-ohjeet saat selkokielellä.
Kattavat eläinlääkäripalvelut aamusta myöhäisiltaan, myös viikonloppuisin
Eläinsairaala Huomasta voi varata ajan mm. terveystarkastuksiin, rokotuksiin, luustokuviin, silmätutkimuksiin, sydäntutkimuksiin (ei viralliset sydänultraäänitutkimukset), sekä sairauksien ja epämääräisten oireiden selvittelyyn, silloin, kun ei vielä ole tiedossa mikä eläinystävääsi vaivaa.
Hätätapauksessa autamme ilman ajanvarausta, sillä päivystyksemme pyörii aina aukioloaikoinamme. Meillä on jatkuva valmius myös kiireellistä kirurgiaa vaativiin leikkauksiin erillisen päivystysleikkaussalin ansiosta. Omassa laboratoriossamme voimme tutkia näytteitä kattavasti ja suurin osa tuloksista saadaan lähes viiveettä samalla käynnillä.
Suosittelemme soittamaan etukäteen myös ennen päivystykseen saapumista 010 371 4040. Tällöin voimme kertoa mahdollisesta jonotilanteesta ja valmistautua etukäteen saapumiseenne nopeuttaaksemme hoitoon pääsyä.