Tassusiteen teko

Tassuside

Tassusiteen teko voi tulla valitettavan tutuksi etenkin talvisaikaan. Terävä jää tai hiekoitushiekkaa voi aiheuttaa haavoja anturoihin tai rikkoa kynsiä. Eläinystäväsi haluaa luonnollisesti hoitaa aluetta nuolemalla, jolloin pienikin haava voi tulehtua. Tämän takia oikein tehty ja toimiva tassuside on erittäin tärkeä osa haavan hoitoa. Tassuside ei saa olla liian tiukka, löysä tai aiheuttaa epämukavuutta. Hoitava eläinlääkäri antaa tarkemmat ohjeet siitä, kuinka kauan tassusidettä pidetään ja kuinka usein sitä vaihdetaan.

Ohessa kirjallisia ohjeita ja muutama video, miten onnistut tassusiteen tekemisessä kotona ihan itse!

Tassusiteen laittamisesta kannattaa pyrkiä tekemään mukava hetki, jolloin eläinystäväsi saa positiivista huomiota ja herkkuja palkinnoksi. Asiaa helpottaa, jos koira ymmärtää sanoja kuten ”istu” ja ”odota”. Itse käytän koiralleni sanoja ”anna kun katson” ja kehun vuolaasti silittämällä ja antamalla herkkuja. Tällaista käsittelyä ja hoitotoimenpidettä voi harjoitella jo ennen varsinaista tapaturmaa, jolloin siitä tulee rutiinia ja tosipaikan tullen toimenpiteet onnistuvat paremmin.

  1. Tassun pitää olla puhdas ja kuiva. Puhdista mahdolliset eritteet esim. keittosuolaliuoksella tai kädenlämpöisellä vedellä. Kuivaa tassua huolellisesti taputtamalla sitä nukkaamattomalla paperilla tai puhtaalla pyyhkeellä. Tarvittaessa alueen voi kuivata viileällä föönillä. Kostea turkki hauduttaa helposti haavoja, joten tarkista ennen siteen laittoa että tassu on kuiva.
  2. Ota kaikki tarvikkeet valmiiksi esille: eläinlääkärin ohjeiden mukaan haavan hoitava tai suojaavat tarvikkeet. Tassuvälipehmusteet, jarruteippi (valmiiksi tehtynä), kipsinalusvanu, joustava sideharso ja itseensä kiinnittyvä päällysmateriaali. Muista hyvä valaistus ja oma työasento!
  3. Pyydä tarvittaessa avustajaa mukaan esim. silittämään koiraa ja pitämään hellästi aloillaan, jos se on tarpeen. Koira voi joko olla kyljellään, hoidettava jalka ylempänä (eli jos hoidetaan vasemmanpuoleista tassua,  koira makoilee oikealla kyljellään) tai istualtaan. Istualtaan tassusiteen teko on hieman haastavampaa. Muista antaa herkkuja välissä.
  4. Suojaa tai hoida haava eläinlääkärin ohjeiden mukaan ennen siteen laittoa.
  5. Hankaumia estävä kerros: Laita varpaiden väliin sopiva määrä pehmustetta (pumpulia, villaa, vanua), joka imee kosteutta itseensä ja estää kynsihankaumia. Kynnet on hyvä pitää lyhyinä.
  6. Pitävä kerros: Jarruteipin on tarkoitus estää tassusiteen valumista paikaltaan, joka on yleinen ongelma siteen pysymisen kannalta. Jarruteipit valmistetaan esim. leveästä ihoteipistä tai kiinnityssidoksesta. Ota pala, joka on hieman pidempi kuin suunniteltu tassuside (katso mallia edellisestä tassusiteestä). Taita pala itsensä itsensä ympäri pituussunnassa liimapinnat ulospäin ja laita valmis pala kiinni esim. pöydän reunaan, ettei se liimaannu ruttuun. Laita nämä ihon päälle kuten (katso video). Kaksi jarruteippiä on yleensä riittävä määrä.
  7.  Pehmustava kerros: Ota kipsinalusvanua ja ala kierittämään jalan ympäri niin, että edellinen kerros peittyy aina noin puoleen väliin. Varpaiden alue on hieman haastava, jos aloitat niistä, voi aloittaa viistosti kiertämällä. Katso vinkkejä videosta. Tätä kerrosta ei voi helposti kiristää liikaa, mutta ei kuitenkaan kannata vetää liian kovaa koska vanu ohenee venyessään. Vanua ei tarvitse enempää kuin 1-2 kerrosta, mutta vanun tulee jäädä näkyviin tassusiteen yläpäässä seuraavan kerroksen alta, jotta seuraava kerros ei ole suoraan kontaktissa ihoon.
  8. Joustava sideharso kieritetään kipsinalusvanun päälle samansuuntaisesti alhaalta ylöspäin, tätä kerrosta ei saa kiristää.
  9. Käännä jarruteipin päät alas kipsinalusvanun tai joustavan sideharson päälle.
  10. Suojaava kerros: ota itseensä kiinnittyvä side ja avaa rullaa hieman. Tätä kerrosta ei saa ikinä kiristää. Katso videosta, miten rullasta vedetään lisää materiaalia, ilman että se kiristyy. Päästä tarvittaessa irti tassusta. Kääri jalkaa samaan suuntaan alla olevan kerroksen kanssa niin että se peittyy kokonaan, paitsi pieni reunus yläpäässä jossa pitäisi olla hieman vanua näkyvissä (estää ihon hiertymisen).

VALMIS!

Muista suojata tassusidettä ulkoillessa esim. väärinpäin kääntyneellä nitriilihanskalla, pienellä muovipussilla tai lasten kurarukkasella. Side ei saa kastua. Suoja tulee ottaa pois sisätiloissa, että siteen alue pääsee hengittämään eikä haudu ilmatiiviissä paketissa. Vaihtakaa tassuside heti, mikäli se kastuu, valuu tai vaikuttaa häiritsevän koiraa liikaa.

Pyydä meiltä valmis tassuside setti!

Ottakaa aina yhteyttä hoitavaan eläinlääkäriin, mikäli teillä on kysymyksiä tassusiteen tekemiseen liittyen tai muita kysymyksiä tassun hoitoon liittyvistä asioista.

 

 

 

Share article
Previous
Kanin syömättömyys, ”ähky”